lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kirjoittaminen


Huomaan taas, ettei bloginurkkaani ole ilmestynyt yhtään tekstiä moneen viikkoon. Raaka totuus iskee päin kasvojani. Minähän rakastan kirjoittamista, mutta nykyinen pääharrastukseni ja intohimoni vie kaiken huomioni. Kirjojen kirjoittaminen on korvannut blogini. Ja paljon muutakin. Deittailun aika on auttamattomasti ohi. En enää juokse tai edes kävele miesten perään, ellei satu olemaan soppajono.



Vitsi, vitsi. Niihin soppajonoihin en ole päässyt tutustumaan lähemmin Amerikan matkani jälkeen huhtikuussa 1990. Vaikkakin tiedän, että niitä on olemassa. Vaikka tiedän, että pystyisin auttamaan ja haluaisinkin. Jossain vaiheessa on minun vuoroni kantaa vastuuta. Toivon, että teen niin, toteutan tämän haaveeni, joka on odottanut vuoroaan niin pitkään, ennen kuin on liian myöhäistä. Maapallo on meidän yhteinen. Olen saanut paljon enemmän kuin moni muu. Turvallinen elinympäristö, pitkä koulutus, hyvä työpaikka. Nyt olisi antamisen vuoro.


Siihen saakka jatkan sitkeästi kirjojen kirjoittamista. Tällä hetkellä kirjoitan kirjaa entisistä nettiherroistani. Siivoan ja tyhjennän sähköpostilaatikkoni. Siivoan pois vanhoja muistoja  ja teen tilaa tulevaisuudelle. Olen säästänyt parhaimmat viestiketjut, jotta voisin joskus tehdä niistä kirjan. Se aika on koittanut. Tausta-ajatuksena on ollut että haluaisin näyttää miten nettideittailu toimii muille, jotka eivät itse pääse osallistumaan. Kirjeenvaihdoista teen lyhyitä kertomuksia. Useimpia herroja en koskaan ole tavannut, pari kerran tai kaksi. Nimiä en enää muista, mikäli edes olen saanut yhteystietoja. Kuvat ja alkuperäiset viestit poistan sitä mukaa kun kirjateksti valmistuu. 

Huom. En paljasta sellaista tietoa herrakirjassani, että viestinlähettäjä olisi tunnistettavissa. Tässä vaiheessa julkaisen herrakirjan vain kahtena kappaleena omakustannusyhtiön kautta omaa kirjahyllyäni ja tuttavapiiriäni varten. Mikäli joku miettii miksi vitsin panostaa tällaiseen touhuun saamatta minkäänlaista palautetta, kysyn miksi kukaan viitsii täyttää sanaristikon, kokoaa palapelin tai edes lukea kirjan? Sekään ei johda mihin. Matkanteko on usein tärkeämpää ja nautinnollisempaa kuin päämäärä.

Herrakirjan kirjoittaminen on yllättävän monipuolinen ja tunteikas kokemus. Surullinenkin. Nettiherrojen viesteistä nousee yhä monenlaista energiaa vuosia kirjeenvaihdon jälkeenkin. Muutamassa tapauksessa tekisi mieli ottaa yhteyttä ja kysellä mihin elämänpolku on johtanut, mutta todennäköisesti s-postiosoite on jo vanhentunut. Muutamaa herraa olen ihan aidosti jäänyt kaipaamaan. Ei välttämättä itse persoonaa, mutta haasteellista vuorovaikutusta. Toisaalta olen oppinut rakastamaan itseäni enemmän ja tarvitsemaan vähemmän. 

Mietin, onko kukaan tahallaan säästänyt minun viestini ja kuvani tai unohtanut poistaa ne. Jäänkö historiaan ihanana naiskirjoittajana vai outona olemuksena? Jossain vaiheessa postilaatikot suljetaan ja katoan täydellisesti cyberavaruuteen kuten miljoonia muuta nettikirjoittajaa. Tuskin ketään muu kirjoittaa kirjan minusta eikä elämänkertani tai minä itse jää kummittelemaan jälkisukupolvelle - onneksi! 

Ja kun samakasa-blogisivut lopetetaan, kaikki meidän blogimme katoavat.











5 kommenttia:

  1. Onnea kirjoituksiin Milena, se on työn alla täälläkin, tosin nyt on katkeinta kun elämän täyttää rakkaus ja remontti:) Olen kyllä jotakin säästänyt Milena ja muistampa nimimerkinkin:) Mutta en huutele turhia kuten tiedät, törmäsin muuten vanhaan kirjeeseen vuodelta 2011 ja 2012 jossa neuvoit minua viisaasti odottamaan, kun valitin sen hetkistä tilannettani. Olit oikeassa kannatti odottaa, melkein jo kuitenkn kuolin ja tyydyin kohtalooni ennenkuin se "oikea" saapui:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan ihmeissäni siitä, mutta tietysti myös hyvin onnellinen sinun puolestasi,Mustis, että elämäntilanteesi on muuttunut. Ennustuksen mukaan prinssini odottaa kulman takana, ehkä rollaattoriromanssi. ;)

      Minä törmäsin varmasti samoihin viesteihimme, kun siivosin pois entiset kosijat postilaatikostani. Ei muuten koskaan ole liian myöhään, isäni meni 85-vuotiaana kihloihin viime kesällä samanikäisen ladyn kanssa.
      PS. Olisi mielenkiintoista lukea kirjasi sitten kun julkaiset kokoelmasi...

      Poista
  2. Hieno oivallus Sinulta tuo, jossa vertaat kirjoittamisen mielekkyyttä; "Miksi kukaan viitsii täyttää sanaristikon..." Rakkaus kirjoittamiseen on jo sinällään palkitsevaa, vaikkei palautetta koskaan tulisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka harvoin liikun näissä kortteleissa nykyisin, Petriina, ja vielä harvemmin kommentoin, sinun nurkkasi on ehdoton suosikkini. Tekstisi on täynnä nautinnollista rakkautta kirjoittamiseen.

      Poista
  3. Milena! Ihan äkkiarvaamatta jotenkin jouduin tänne bloggeriin ja sain lukea kirjoittamisestasi! Mahtavaa! Minä olen siivonnut sähköpostilaatikkoani myös, mutten tuntenut tarvetta avata kenenkään juttuja. Ehkä jokin nimimerkkipostilaatikkoni olisi vielä olemassa- jos muistaisin missä ja millä salasanalla :) :)

    VastaaPoista