Viime lauantaina taloyhtiön hallitus järjesti perinteisen talkootyöpäivän, jotta saataisiin piha kuntoon ennen kesää. Hallituksen puheenjohtaja tarjosi grillimakkaraa ja muuta puurtavaa puutarhassaan iltapäivällä. Onneksi ei satanut, vaikka kauniissa auringonpaisteessa alkanut lauantaipäivä muuttui nopeasti harmaapilviseksi ja kylmätuuliseksi.
Hallitus kertoi, että jatkossa tilataan joka vuosi multakasa, jonka saa levittää sekä yleisille alueille että omalle pienelle rivitalotontilleen. Pari ahkeraa naista (minä ja naapuri) alkoi jo kello kahdeksan aikaan aamulla kärrätä multaa, koska oli vain kahdet kottikärryt. Varsinaiset talkkoot alkoivat vasta kymmenen maissa, jolloin taloyhtiön miehet alkoivat korjata ja maalata punaista, osittain mädäntynyttä lankkuaitaa.
Kolmaskin nainen liittyi kottikärryjoukkoomme. Tuntui vähän hassulta, että naiset tällä kertaa hoitivat kaikkein raskaimmat työt, mutta ainakin minä olin päättänyt keskittyä mullankuljetuksiin, koska viime vuonna maalasin aitaa koko päivän, ja meidän talomme pihaosuus jäi kokonaan ilman multaa (yhtiössä on neljä rivitaloa).
Mullan kärrääminen on raskasta ja hidasta touhua. Illalla makasin puolikuolleena sängyssäni, enkä edes jaksanut ruokakauppaan, mikä hermostutti sunnuntaina, koska olin tavalliseen tapaani unohtanut, etteivät kaupat ole avoinna äitienpäivällä.
Lauantai-illalla ajattelin, että onneksi osa multakasasta jäi jäljellä. Kolmen naisen rankoista ponnisteluista huolimatta emme juuri ollenkaan ehtineet levittää multaa kahden rivitalon väliselle suurelle pensasalueelle (minä olin keskittynyt omiin istutuksiini ja omaan pensasalueeseeni).
Sunnuntaiaamuna koimme kuitenkin yllätyksen. Eräs naapuri oli levittänyt loppuosan multakasasta viereiseen nurmikkoon. Ei siis saanut jäädä mitään ylimääräistä multaa talkoopäivän jälkeen (ehkä sama herra, joka oli jo ennen talkoopäivää levittänyt multaa omille istutuksilleen) - ei edes niille, jotka eivät olleet paikalla lauantaina. Vaikka harmatti, vedin kuitenkin johtopäätöksen, että joku oli ollut niin innoissaan siitä, että saataisiin piha kuntoon nopeasti.
Minä urheana naisena rupesin harvoimaan kasaan pari kottikärryllistä multaa nurmikosta viedäkseni edes vähän multaa suurelle pensasalueelle. Kyllä minua harmitti, että nurmikko, joka jo edellisen vuoden talkoopäivänä oli peitetty paksuun multapeitteeseen, sai lisää multaa, etenkin kun viime kesänä kaivoin lankkuaitaa esiin ja silloin ajattelin, että kuka hölmö tuhoaa aitaa peittämällä sen alaosat mullalla. Lisäksi näyttää hassulta, kun nurmikko on liian korkea suhteessa tonttia ympäröivään aitaan.
Kun kärräsin ensimmäistä multakuormaani, eräs naapuri tuli ulos pihaosuudelleen. Nauru äänessään hän kysyi: Mistä löysit lisää multaa?
Vastasin rehellisesti, että olin haravoinut nurmikkoa. Aikasempina vuosina olen ihmetellyt miksi tämä naapuri joka vuosi on hermostunut siitä, ettei multa riittänyt kaikille. Tällä kertaa hän oli iloisella tuulella, vaikka multaa ei juuri ollut jäänyt hänen pihaosuudelleen.
Kun kärräsin toista multakuormaa, mies, joka oli levittänyt multaa ennen talkoopäivää ja hänen vaimonsa tulivat ulos asunnostaan. He seisoivat hiljaa katsomassa minua. Tuntui kuin olisin selityksen velkaa, joten kerroin, että taas jäi iso pensasalue ilman multaa ja sementti näkyy mullan läpi, koska olen kitkenyt rikkaruohoja. Vaimo nyökkäsi. Hän tunsi tilanteen.
Minä taas en ole ymmärtänyt mitään. Yhtäkkiä tajuan kaiken. Ei ollut kyse pelkästä multakasasta vaan vallasta. Yhdeksän vuotta sitten muutin rivitaloasuntooni. Olen jopa toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana muutaman vuoden, mutta vasta nyt ymmärrän miksi eräät naapurit aina välillä hermostuvat ja puolustautuvat äänekkäästi tai vetäytyvät omiin oloihinsa. Olen ajatellut, että he ovat turhan arkoja ja että taloyhtiössä on monenlaisia ihmistyyppejä, joiden on tultava toimeen keskenään.
Talkoopäivänä seinänaapurini totesi, että eräät pelkäävät jäävänsä ilman multaa ja siksi he juonittelevat enemmän kuin muut, muttei ole siitä kyse vaan valtapelistä ja alemmuuskomplekseista. Vahvemmat syövät heikommat. Taloyhtiössämme ei vallitse viihtyisyyttä eikä yhteistä auttamisen iloa vaan salaista kateutta ja kyttäystä.
Vasta nyt ymmärrän, ettei taloyhtiömme ikinä pysty tilaamaan tarpeeksi isoa multakasaa, jotta multa riittäisi kaikille asukkaille. Ja se on ikävä - todella ikävä.
Hallitus kertoi, että jatkossa tilataan joka vuosi multakasa, jonka saa levittää sekä yleisille alueille että omalle pienelle rivitalotontilleen. Pari ahkeraa naista (minä ja naapuri) alkoi jo kello kahdeksan aikaan aamulla kärrätä multaa, koska oli vain kahdet kottikärryt. Varsinaiset talkkoot alkoivat vasta kymmenen maissa, jolloin taloyhtiön miehet alkoivat korjata ja maalata punaista, osittain mädäntynyttä lankkuaitaa.
Kolmaskin nainen liittyi kottikärryjoukkoomme. Tuntui vähän hassulta, että naiset tällä kertaa hoitivat kaikkein raskaimmat työt, mutta ainakin minä olin päättänyt keskittyä mullankuljetuksiin, koska viime vuonna maalasin aitaa koko päivän, ja meidän talomme pihaosuus jäi kokonaan ilman multaa (yhtiössä on neljä rivitaloa).
Mullan kärrääminen on raskasta ja hidasta touhua. Illalla makasin puolikuolleena sängyssäni, enkä edes jaksanut ruokakauppaan, mikä hermostutti sunnuntaina, koska olin tavalliseen tapaani unohtanut, etteivät kaupat ole avoinna äitienpäivällä.
Lauantai-illalla ajattelin, että onneksi osa multakasasta jäi jäljellä. Kolmen naisen rankoista ponnisteluista huolimatta emme juuri ollenkaan ehtineet levittää multaa kahden rivitalon väliselle suurelle pensasalueelle (minä olin keskittynyt omiin istutuksiini ja omaan pensasalueeseeni).
Sunnuntaiaamuna koimme kuitenkin yllätyksen. Eräs naapuri oli levittänyt loppuosan multakasasta viereiseen nurmikkoon. Ei siis saanut jäädä mitään ylimääräistä multaa talkoopäivän jälkeen (ehkä sama herra, joka oli jo ennen talkoopäivää levittänyt multaa omille istutuksilleen) - ei edes niille, jotka eivät olleet paikalla lauantaina. Vaikka harmatti, vedin kuitenkin johtopäätöksen, että joku oli ollut niin innoissaan siitä, että saataisiin piha kuntoon nopeasti.
Minä urheana naisena rupesin harvoimaan kasaan pari kottikärryllistä multaa nurmikosta viedäkseni edes vähän multaa suurelle pensasalueelle. Kyllä minua harmitti, että nurmikko, joka jo edellisen vuoden talkoopäivänä oli peitetty paksuun multapeitteeseen, sai lisää multaa, etenkin kun viime kesänä kaivoin lankkuaitaa esiin ja silloin ajattelin, että kuka hölmö tuhoaa aitaa peittämällä sen alaosat mullalla. Lisäksi näyttää hassulta, kun nurmikko on liian korkea suhteessa tonttia ympäröivään aitaan.
Kun kärräsin ensimmäistä multakuormaani, eräs naapuri tuli ulos pihaosuudelleen. Nauru äänessään hän kysyi: Mistä löysit lisää multaa?
Vastasin rehellisesti, että olin haravoinut nurmikkoa. Aikasempina vuosina olen ihmetellyt miksi tämä naapuri joka vuosi on hermostunut siitä, ettei multa riittänyt kaikille. Tällä kertaa hän oli iloisella tuulella, vaikka multaa ei juuri ollut jäänyt hänen pihaosuudelleen.
Kun kärräsin toista multakuormaa, mies, joka oli levittänyt multaa ennen talkoopäivää ja hänen vaimonsa tulivat ulos asunnostaan. He seisoivat hiljaa katsomassa minua. Tuntui kuin olisin selityksen velkaa, joten kerroin, että taas jäi iso pensasalue ilman multaa ja sementti näkyy mullan läpi, koska olen kitkenyt rikkaruohoja. Vaimo nyökkäsi. Hän tunsi tilanteen.
Minä taas en ole ymmärtänyt mitään. Yhtäkkiä tajuan kaiken. Ei ollut kyse pelkästä multakasasta vaan vallasta. Yhdeksän vuotta sitten muutin rivitaloasuntooni. Olen jopa toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana muutaman vuoden, mutta vasta nyt ymmärrän miksi eräät naapurit aina välillä hermostuvat ja puolustautuvat äänekkäästi tai vetäytyvät omiin oloihinsa. Olen ajatellut, että he ovat turhan arkoja ja että taloyhtiössä on monenlaisia ihmistyyppejä, joiden on tultava toimeen keskenään.
Talkoopäivänä seinänaapurini totesi, että eräät pelkäävät jäävänsä ilman multaa ja siksi he juonittelevat enemmän kuin muut, muttei ole siitä kyse vaan valtapelistä ja alemmuuskomplekseista. Vahvemmat syövät heikommat. Taloyhtiössämme ei vallitse viihtyisyyttä eikä yhteistä auttamisen iloa vaan salaista kateutta ja kyttäystä.
Vasta nyt ymmärrän, ettei taloyhtiömme ikinä pysty tilaamaan tarpeeksi isoa multakasaa, jotta multa riittäisi kaikille asukkaille. Ja se on ikävä - todella ikävä.
