lauantai 17. tammikuuta 2015

Tammikuun terveiset

Huomaan, että aika taas on kulunut tolkuttoman nopeasti, vaikken ole saanut juuri mitään aikaan. Työpaikalle palaaminen pitkän joululoman jälkeen oli niin raskas ja tylsä kokemus, että olen päättänyt järjestää itselleni enemmän vapaata. 

Kolmessakymmenessä vuodessa ovat useimmat työasiat ehtineet menettää viehätyksensä. Ajattelin pitää vuorotteluvapaata puoleksi vuodeksi ensi ja seuraavana keväänä. En tiedä, suostuuko työnantaja sellaiseen järjestelyyn, mutta olen laskenut, että siihen olisi varaa, jos käytän osan säästöistäni. En voi jäädä odottamaan, kunnes lapseni muuttavat pois kotoa ja alkavat elättää itseään, koska siinä vaiheessa olen jo liian vanha. Kuusikymmentä vuotta täyttäneet eivät enää pääse vuorotteluvapaalle...

Joulukuussa eläkkeelle jääneen bussikaverini ilmoitukset ihanasta vapaudestaan ja iloisista päiväntapahtumistaan saavat minut unelmoimaan etelänmatkoista ja kulttuurielämyksistä. Jossain syystä sohvalla lepääminen väsyneenä työpaikan jälkeen viisi päivää viikossa ei saa minua innostumaan kaikista realitytv-ohjelmista huolimatta.







Olen liittynyt Travelbirdin ja Groupun viestiketjuihin, joten saan paljon houkuttelevia matka- ja muita tarjouksia. Lasten koulunkäynti rajoittaa kuitenkin matkustamista. Koululomien aikana matkat maksavat malttaita tai kylmä ja sateinen sää torpedoi matkahaaveita.Ehkä tilanne on  toisenlainen kesällä. Jään odottamaan uusia tarjouskirjeitä.

Joululoman aikana sain valmiiksi kaksi kirjaa, toinen kertoo energiahoidoista ja henkimaailmasta ja toinen on runokirja. Tekeillä on pari uutta kirjaa. Tuntuu ihanalta, kun saan kustannusyhtiö Bod:ilta kahden kirjan kirjapaketit. Toivon, että voisin elättää itseäni kirjailijana, mutta se taitaa olla kaukaa haettua. Google kertoo, että ensimmäisen kirjapainon perustajan Johannes Gutbenbergin jälkeen maailmassa on julkaistu lähes 130 miljoonaa teosta. Jaksaisko ja ehtisikö ketään siis lukea minun aikaansaannoksiani? 


Viime viikolla läheinen työkaverini totesi, että kirjoitan hyvin vapaasti, että minun pitäisi vain keksiä tarpeeksi kiinnostava teema, jotta saisin lukijat kiinnostumaan. Tiedän kuitenkin, ettei ilman markkinointia pärjää enkä ole halukas myymään itseäni tai ajatuksiani maailmalle. Books on Demand ehdottaa ilmaisten E-kirjojen levittämistä netissä. Ehkä teen sen jonain päivänä, pitäisi vain luoda sellainen kirjanurkka, jonka potentiaaliset lukijat löytäisivät.


Iltaisin syön särkylääkettä, jotta nukahtaisin. Luulen, että talvivirus, joka aiheuttaa muille kuumetta, yskää ja nuhaa, saa käteni ja olkapääni särkemään. Jo joululomalla huomasin, että olkapääni ovat kipeät. Ajattelin ensin, että se johtuu laiskudesta, etten liiku tarpeeksi, mutta sitten kipu levisi.


Ehkä kevätaurinko kohta saa sekä mieltä että kehoa piristymään ja aurinkotuolille löytyy uutta käyttöä.  ;)