sunnuntai 20. elokuuta 2017

Loman jälkeen

Loman aikana tottuu omaan vapauteensa. Voi tulla ja mennä mielensä mukaan ja nukkua pitkään tai ei ollenkaan. Tänäkin kesänä tekemistä riitti, vaikka kesäsää ei suosinut rantaelämää. En uskaltautunut kylmään veteen kuin pari kertaa.  



Kahden viikon aikana olen harjoitellut työtekoa ja myös yrittänyt tottua työpäivän jälkeiseen väsymykseen. Onko aina tuntunut näin raskaalta? Olenko ollut yhtä väsynyt aikaisempina vuosina loman jälkeen? Olenko heikossa, fyysisessä kunnossa vai johtuuko väsymys siitä, että minulla on liian monta rautaa tulessa? 

En tahdo päästä irti lomaharrastuksistani. Pitkän työuran jälkeen työtehtäväni ovat muuttuneet rutiininomaisiksi, mikä ei tuo piristystä elämään. Pitäisikö minun keskittyä työn kehittämiseen, uusien kontaktien luomiseen, uusiin hankkeisiin? Ja miksei hauskoihin asioihin?

Ainakin sisarukset Flo & Joan osaavat hauskuttaa, esimerkiksi Save the Bees https://www.youtube.com/watch?v=p2Ne-TYHZXA. Mietin miltä työntekoa maistuu heiltä.
Yhtä raskaaltako?

Maailma näyttää kaipaavan iloisuutta ja rakkautta. Emmekö ikinä opi? Mistä ihmisten korkea älykkyystaso on peräisin? Millä oikeudella hallitsemme maapalloa ja kaikkea elävää, kun emme osaa elää oikeudenmukaisemmin ja tasa-arvoisemmin ja tarjota muillekin lajeille parempia selviytymismahdollisuuksia? 


Loman jälkeen syksy tekee tuloaan. Ehkä sekin väsyttää. Pitää valmistautua tulevaan, pimeään ja kylmään vuodenaikaan. Uudet haasteet odottavat. Valmistautuminen uuteen elämänvaiheeseen vie voimia. 

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Offline

Laivalla kännykkä kertoo minulle, että olen offline. Apua, mitä minä teen? Netti ei toimi avomerellä eikä läntisessä naapurimaassamme. En pysty seuraamaan uutisia. Onko Trump tvittanut jotain älytöntä saadakseen huomiota, onko uusia autohyökkäyksiä tapahtunut, onko joku kadonnut ...  Miten pärjään kokonaisen vuorokauden ilman nettiä?

Illalla lähetän 17-vuotiaat seuralaiseni syömään herkkuja seisovasta pöydästä. Itse tyydyn kahvilan antimiin, vaikka voileipäsämpylät eivät ole hintansa arvoisia. Onhan älytöntä, että syöminen on niin kallista. Kesäkuun alussa kahden aikuisen illallinen maksaa yhtä paljon kuin kahden vuorokauden hyttivaraus. Onhan älytöntä syödä pois säästönsä. Jos laivayhtiö haluaisi houkutella lisää matkustajia, olisi järjestettävä halppismatkoja, jossa terveellistä ruokaa myydään järkevään hintaan. Siitä puheen ollen mitä oikeastaan on terveellistä laivalla? Ylisyöminen, yöllä valvominen, viinan juominen, tupakan/nuuskan hamstraaminen?  


Tanssiminen, laulaminen ja nauttiminen kauniista saaristomaisemasta, musiikista ja esiintymisistä on varmasti terveellistä. Bingo myös, vaikkei voittaminen ole niin hauskaa kuin olin kuvitellut. Tuntuisi nololta, jos kuponki olisi väärin täytetty. Onneksi ei ole, kun kaksi kertaa joudun lavalle ja voitan kaksi kymmenen euron seteliä, jonka jalomielisesti annan eteenpäin nuorille, köyhille seuralaisilleni. 

Tukholmassa syömme aamiaista Burger Kingissä ja jatkamme Gallerian vaatekauppoihin. Onnistun vaihtamaan vanhat 500 ja 100 kruunun setelit uusiin, pienempiin seteleihin ihan viime tingassa ennen kuin vanha valuutta poistuu markkinoilta kesäkuun lopussa. Uudet setelit ja kolikot mahtuvat paremmin lompakkoon, mutta euron ystävästä tuntuu väistämättä hassulta, kun käteen sattuu kokonainen nippu 20 kruunun (kahden euron) seteleitä, joiden yhteisarvo on ainoastaan 20 euroa. 

Åhlénsin katukulmassa seuraamme lyhyen hetken Drottninggatanin ihmisvilinää. Tuntuu melkein oudolta, että täällä on kuollut viisi ihmistä ja loukkaantunut useita huhtikuun lopussa. Hetkeä myöhemmin järkytymme, kun  kolme tummanpukuista poliisia tulee vastaan vanhassa kaupungissa. Käsissään he kantavat isot, mustat konepistoolit, joiden piippu onneksi on suunnattu alaspäin. Onko poliisivoiman näkyminen katukuvassa tapa lisätä turvallisuudentunne kansalaisten keskuudessa? Tukholman keskusta on iso alue. Tuskinpa nämä herrat sattuisivat olemaan oikeaan aikaan oikeassa kohdassa, mikäli uusi hyökkäys tapahtuisi. 

Kännykän offline-tilassa joutuu itse olemaan online. Kotimatkalla tutkiskelen ympärilläni olevia ihmisiä, japanilaisia ja/tai kiinalaisia turistiryhmiä. Tunnen itseni hölmöksi, kun en tunne eroa, mutta sama asia askerruttaa vissin myös muiden mieltä. - Where are you from? kuulen äänen toisella puolella laivan ruokasalia. Mitään vastausta ei tule. - You don´t speak English, toteaa tuntematon ääni lyhyen hetken päästä ja saa iloista naurua vastaukseksi. Kielimuuri muodostaa offline-tilannetta. 

Mietinkin, miltä tuntuisi matkustaa vieraaseen maahan osaamatta ollenkaan sen kieltä tai yhtään kansainvälistä kieltä. Ei ihmettä, että japanilaiset/kiinalaiset liikkuvat isona ryhmänä. Mietin myös miltä kuulostaa muiden korvissa, kun puhun ruotsia kaupoissa ja kadulla. 

Kotimatkalla kreikkalaisravintolan ulkomaalainen hovimestari ajaa pois 17-vuotiaat espressobaarin kahvimukeineen ja minut Kampin ulkopuistoalueen tuoleilta englannin kielellä. Vasta jälkeenpäin tajuan, että hän todennäköisesti luuli meidät ulkomaalaisiksi turisteiksi, koska keskustelimme ruotsin kielellä.

Palatessamme kotiin puut ja pensaat näyttävät yllättävän vihreiltä. Tuntuisi kuin luonto ei enää olisi offline kylmän kevään jälkeen.  Kännykkäni on myös online. Ja läppärini. Olen taas osallisena kansainvälistä viestintäjärjestelmää ja pystyn seuraamaan tapahtumia niin paikallisella kuin globaalisella tasolla. Huokaisen helpotuksesta. ;)



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kevät tulossa

Onko kevät todella tulossa? mietin, kun lunta alkaa sataa kesken lauantaisiivousta. Eikö ole sillä tavalla, että kevät muuttuu yhä kylmemmäksi vuodesta toiseen? En ole aivan varma siitä kuten en enää ole varma monesta muusta asiastakaan.

Paljon on muuttunut, paljon on muuttumassa. Muistan yhä, kun olin aktiivinen jäsen nettideittailukanavalla. Kun useimmat meistä olimme aktiiviset. Syksyllä 2009 liityin E-kontaktin blogikerhoon ja kirjoitin blogin melkein päivittäin. Tutustuin muihin blogin kirjoittajiin. Rakastuin sekä muutamaan aitoon henkilöön että useihin feikkeihin.

Ne olivat niitä aikoja. Nyt en enää seurustele, en käy juhlimassa enkä edes kaipaa parisuhdetta. Olen vetäytynyt omaan kolooni ja tarkkailen maailman menoa enemmän sivukatsojana kuin osallistujana. 




Olen oppinut ymmärtämään, että kolikolla on kaksi puolta, jokaisella asialla sekä hyvät että huonot puolensa.  Ellen ole liian riippuvainen muista ihmisistä, minun ei tarvitse kilpailla huomiosta, voin olla oma rehellinen itseni kaikkine heikkouksineni ihan rauhassa.

Kaikkiin ei pysty vaikuttamaan, ikäviin asioihin joutuu valitettavasti sopeutumaan, mutta mitään ei ole pysyvää. Jossain vaiheessa harmaat pilvet väistyvät ja aurinko tulee uudelleen näkyviin. Ja jossain vaiheessa kevät kyllä ilmestyy - enemmin tai myöhemmin. Siitä olen aivan varma.


tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulukuun lopussa

Vuoden 2016 loppumetreillä täytyy todeta, että jätämme tapahtumanrikkaan vuoden taaksemme. Oli hetkiä, joita ilman olisimme pärjänneet paremmin, mutta oli myös hienoja hetkiä, jotka toivat paljon iloa elämäämme. 

Viimeksi mainittuihin kuuluu Saara Aallon upea esiintyminen X Factor UK -brittirealitysarjassa pitkin syksyä. Kun televisiosta seurasi keijukaismaiseen, valkoiseen takkiin pukeutuneen Saaran lauluesitystä Senaatintorin rapuilla, tuntui hyvältä asua tässä maassa, joka pienuudestaan ja harmaasta säästään huolimatta on turvallinen, rauhallinen ja kaunis.





Henkilökohtainen kohokohta oli muutto normaalikokoiseen työhuoneeseen juuri ennen joulua. Tammikuussa myös viereiset työhuoneet otetaan käyttöön ja kellaritunnelma katoaa lopullisesti. Hiljaisten työvuosien jälkeen huomaan miten paljon seinänaapureita ja sosiaalinen kanssakäyminen merkitsevät työpaikalla. Tuntuu kuin uusi elämä alkaisi sopivasti, kun vuosi vaihtuu. 

En vielä ole suunnitellut uudenvuodenluvan antamista, mutta mieleeni tulee, että usko olisi tärkeä tekijä. Mitä tahansa tapahtuukin ensi vuonna, toivon, että jaksaisin uskoa tulevaisuuteen ja myös omiin voimiini. Ei tarvitse elää kuin hetkessä ja hetkestä toiseen, päivästä toiseen. Riittävällä voimalla pärjää kyllä. Näin olen tehnytkin tämän vuoden vaikeiden hetkien aikana. Suuria haasteita on odotettavissa, mutta elämänkokemusta on entistä enemmän, mikä lohduttaa. 

Ensi vuonna julkaisen uuden runokirjan. Olen löytänyt runosieluni uudelleen vuosien hiljaiselon jälkeen. Kesällä eräs ystävä halusi tehdä musiikkia muutamasta vanhasta runostani ja siitä innostuin kirjoittamaan uusia. Ensi vuonna teen myös YouTube-videoita valokuvistani. Aloitin jo syksyllä, mutten ole ihan tyytyväinen lopputulokseen, joten tämä projekti on jäänyt odottamaan sopivampaa aikaa.  

Ensi vuonna jää nähtäväksi, tuleeko posti enää postilaatikkoon, katoavat setelit lompakosta ja kaupoista, kirjoitammeko edes joulukortteja? Miltä tuntuu tehdä pitempi työviikko? Mitä tehdään kaikille paperittomille? Kuuluuko Suomi yhä maailman turvallisimpiin maihin  - toteutuuko maamme uunituore turvallisuusstrategia? Kuka päättää Suomessa huhtikuussa järjestettävien kuntavaalien jälkeen ja kesäkuun jälkeen, kun uusien maakuntien väliaikaishallinto alkaa toimia 1.7.2017?

Jokaisella on varmasti omat haaveensa ja omat haasteensa - sitä kutsutaan elämiseksi.


Hyvää Uutta Vuotta!

toivottaa 


Milena

lauantai 22. lokakuuta 2016

Kun työtavat muuttuvat

Aluksi ajatus etätyöstä kerran viikossa tuntui vieraalta. Mietin, onko todella mahdollista tehdä työtä tehokkaasti muualla kuin konttorihuoneessaan? Nyt olen huomannut, että kotona on paljon viihtyisämpää ja ehkä myös terveellisempää.

Jo vuosia sitten työpaikalle perustettiin monipuolinen vastaanottopiste. Asiakaspalvelu keskitettiin siihen. Samassa yhteydessä pantiin osastojen väliset ovet lukkoon. Asiakkaita ei enää liikkuisi vapaasti ympäri taloa vaan työntekijöille järjestettiin monen kaipaamaa työrauhaa.

Ilman ulkopuolisia kävijöitä käytävät muttuivat hiljaisiksi,vaikka työhuoneet olivat niin ahkerassa käytössä organisaation kasvaessa, etteivät kaikki yksiköt enää mahtuneet taloon. Hiljaisuus johtui myös siitä, että työrutiinit muuttuivat. Jokainen minglasi yhä enenevässä määrin oman tietokoneensa kanssa ja erikostui omiin tehtäviinsä.




Asiakkaiden ja työntekijöiden sekä myös työntekijöiden välinen vuorovaikutus keskittyi pääosin puhelinsoittoihin ja sähköpostiviesteihin. Puhelinsoitotkin vähenivät, koska vastaanottopiste alkoi välittää vain hankalimmat soitot eteenpäin.

Asiakkaat oppivat hyötymään sähköpostin ajattomasta palvelusta. Ei turhia soittoja, ei pitkiä soittojonoja, ei tarve muistaa kysymyksiä ei  myöskään vastauksia. Sähköposti toimii arkistona.

Noin neljä-viisi vuotta sitten osa työntekijöistä alkoi voida huonommin. Hengityssairaudet ilmestyivät. Puhuttiin yleisesti huonolaatuisesta sisäilmasta. Työnantaja palkkasi asiantuntijoita tekemään tutkimuksia ja rauhoitteli työntekijöitä tiedolla, ettei sallittuja arvoja ollut ylitetty Kosteusvarioita löydettiin, muttei pahempaa. Hometta ei ollut. Työnantaja ryhtyi muutamiin korjaustoimenpiteisiin, muun muassa parin työhuoneen seinät korjattiin ja koko työrakennuksen ympäri kaivettiin syvät kuopat salaojituksen uusimisen takia. Uudet tutkimukset ja uudet korjaustoimenpiteet seurasivat.

Kolme-neljä vuotta sitten vuotta sitten otettiin alas kaikki verhot (piti saada ne takaisin remontin jälkeen). Sitten korvattiin kankaiset seinätaulut valkoisilla, kiiltävillä magneettitauluilla, joihin on vaikeata kiinnittää juuri mitään.

Vuodesta toiseen remontti on jatkunut. Osa työyksiköistä on joutunut muuttamaan pois, eri yksiköiden työntekijät istuvat hajoitetusti ympäri taloa. Sisäisiä siirtoja työhuoneesta toiseen ei saa tehdä ennen remontin loppua, muuttopäivä on lykätty keväästä syksyyn usean kerran. Oman kerrokseni molemmassa siivessä joka toinen työhuone on tyhjä. Käytävissä on hyvin hiljaista ja myös pimeätä. Käytävien kattovaloa on harvoin päällä. 

Työnantaja rakentaa  tilapäisen parakin parkkipaikalla niille työntekijöille, jotka ovat valitettavasti herkistyneet niin paljon huonon sisäilman takia, etteivät he enää voi työskennellä konttoritiloissa. Sillä tavoin me muut pääsemme helpommin tapaamaan heidät. Äänet ovat hiljentyneet. Työpaikalla vallitsee kellaritunnelma. Jokainen sulkeutuu omaan työhuoneeseensa. 

Teen etätyötä päivän viikossa, viimeisten viikkojen aikana kaksi päivää. Aluksi tuntui yksinäiseltä, muttei enää. Työpaikalla vasta orpo olo on.










lauantai 3. syyskuuta 2016

104 vuotta

Maailman vanhin bloggaaja Dagny täytti 104 vuotta toukokuussa ja sai matkan Budapestiin syntymäpäivälahjaksi. Hän on pirteä vanha mummo, joka asuu Ruotsissa. Nostan hattuani Dagnylle. Hän ei vain jaksa kirjoittaa blogia päivittäin, hän myös osallistuu lehti- ja televisiohaastatteluihin. Lainaan kuvan Dagnyn blogisivulta tästä iloisesta rouvasta.


Dagny

Kävijälaskurin mukaan yli 1,67 miljoonaa lukijaa on käynyt Dagnyn blogisivulla. Blogilinkki: http://www.123minsida.se/Bojan/99578356#comments.


Dagny on sitä mieltä, että naisten pitäisi olla rohkeampia ja vaatia tasa-arvoista kohtelua. Ehkä meidän kaikkien pitäisi olla kyllin rohkeita elääksemme toivomallamme tavalla ja pyrkiäksemme aina välillä vapautumaan ikävistä velvollisuuksista, jotka sitovat liikaa.


Heinäkuussa olin mustikkametsässä vanhan isäni kanssa. Isä poimi noin kolme litraa mustikoita sillä aikaa kun minä poimin ison korillisen. Se sai minut miettimään isän kuntoa ja ikääntymistä.


- Toivottavasti olen yhtä hyvässä kunnossa kuin sinä, kun minä täytän 85 vuotta ja yhä jaksan poimia mustikoita metsässä, totesin. Tiedän, että lapseni ovat, koska nykyajan nuoret elävät satavuotiaaksi, mutta he tuskin käyvät mustikkametsässä, koska he eivät nytkään poimi marjoja.


Kaikki on suhteellista, mutta rupesin miettimään asiaa laajemmassa näkökulmassa. Kuka poimii enää marjoja ja sieniä metsässä seuraavina vuosikymmeninä? Kuka edes tekee luontoretkiä? Palaavatko urbanisoituneet, sisävessaan, asfaltoituun kävelyreittiin ja toimivaan WiFiin tottuneet nuoret ikinä sukujuurilleen?


Mikäli elän yhtä pitkään kuin teräsmummo Dagny, saanen vastauksen kysymyksiini - minä, joka juuri ja juuri jaksan julkaista yhden blogin kuukaudessa. Yhä neljäkymmenen vuoden riemua ja surua edessäni. Maltanko tuskin odottaa tulevia haasteita?






tiistai 9. elokuuta 2016

Elokuu

Huomaan, että pitkä loma lähestyy loppuaan ja kesä myös. Hyvin raskas kesä. Väsyneenä ja jännittyneenä odotan mitä syksy tuo mukanaan. Uusia haasteita, uusia tapahtumia, vaihtelua elämäntilanteeseen.




Olen aina miettinyt miten paljon ihminen jaksaa kärsiä. Vaikuttaa siltä, että toiset jaksaisivat paljon enemmän kuin toiset. Kun raja tulee vastaan, pitäisikö oppia ammentamaan voimaa sisimmästään
ja uskoa itseensä?

Olen myös miettinyt miksi ihmiskohtalot ovat niin erilaiset, miksi aurinko paistaa kirkkaammin toisten taivaalta kuin toisten, vaikka jokaisen kaapissa piilee luurankoja.

Oikea suhtautumistapa lienee askeleen taaksepäin ottaminen, kun vaikeudet kasaantuvat horisontissa eikä päinvastoin. Minä aina innokkaasti lähestyn ongelmaa, uppoan siihen ja yritän löytää ratkaisuja.

Joskus pitää päästä irti. Joskus pitää elää päivä kerrallaan. Tänään aurinko hymyilee ja puutarhassa kukkii yhä kesäkukkia. Miksen voi tuntea iloa luonnon kauneudesta ja unohtaa murheitani? Ne eivät karkaa mihinkään. Jätän ne taakseni hetkeksi.